Olen Helena, melkein 59 –vuotias ja olen juossut 39 maratonia, ultrajuoksuista yhden 100 km juoksun,12h- hallijuoksun, joitakin 6h- ja 50 km juoksuja, lukemattomia puolikkaita ja sekä lyhyempiä kisoja Suomessa, Euroopassa ja etenkin Espanjassa, jossa olemme viettäneet viimeiset yhdeksän vuosilomaamme nykyisen mieheni kanssa. Hän se minut houkutteli ultrajuoksua kokeilemaan ja todella antoisa yhteinen harrastus kestävyysliikunnasta löytyikin. Parhaillaan opettelen luisteluhiihtoa hänen ohjeillaan – ja suksillaan ; ) Olen hoitanut kuntoani harrastamalla kestävyysjuoksua 42 -vuotiaasta lähtien. Silloin kaksi lastani olivat kouluikäisiä, joten helpoin tapa oli laittaa tossut jalkaan ja kipaista kotiovelta juoksulenkille. Ammattini on arkkitehti ja työ on vaatinut pysyttelyä työpöydän ääressä usein yli oman tarpeen. Tähän kuvioon juokseminen antoi paremman fyysisen ja henkisen kestävyyden arkipäivään.
Kaksi vuotta sitten tyttäreni, joka asuu ja elää Amerikassa, meni anoppinsa mukana paikalliselle crossfit -salille. Pian oli myös googlesta selvinnyt, että Kuopiossakin on hyvä cf -sali, jota Ekan ja minun on ehdottomasti kokeiltava. No, ajateltiin että juoksukauden lopuksi voidaan hyvin marraskuun aikana suorittaa on -ramp. Meillähän on hyvä kunto, niin että vaihtelun vuoksi olisi ihan mukava harrastella jotain – jotain josta emme oikeasti tienneet yhtään mitään. Muistan ikuisesti sen tunteen kun ensimmäisen kerran jälkeen ajettiin salilta kotiin. Pimeässä autossa oli koko matkan ihan hiljaista. Kotipihaan pysäköidessä todettiin että ei mennä sinne enää. Oli ollut melko hapottava tutustuminen lajiin, jossa kaikki oli ennalta tuttua mutta sittenkin aivan uutta.
Onneksi ei jätetty siihen! On -ramp tuli molemmilta suoritettua. Ekalla oli vielä tuolloin aiemmin päätetty sadan maratonin urakka kesken, mutta minä halusin heti ehdottomasti jatkaa myös crossfitin parissa. Sen verran pelottavalta kaikki uusi salilla vaikutti että jatkoin heti seuraavana päivänä on -rampin jälkeen vaikka siinä oli vain pari viikkoa aikaa ennen Espanjan lomaa. Viisi viikkoa auringossa olisi voinut nostaa kynnyksen vielä liian korkeaksi, kun silloin jo pelkät levypainoista lähtevät äänet salin oven avatessa nostivat ihokarvat pystyyn.
Upeat kaksi vuotta on kulunut crossfitin parissa. Itkonniemen salilla vallitsee ihan erityinen fiilis, jonka huomaa heti alussa. Ilmapiiri on ystävällinen, erilaisuutta salliva ja kannustava, uteliaskin. Uutukaiset pääsevät helposti mukaan porukkaan. Toki se asettaa myös vaatimuksia jokaiselle. Olemme täällä oikeasti urheilemassa emme vain naureskelemassa -vaikka hauskaa yleensä pidetäänkin. Tietysti me myös veistelemme ohjelman vaatimuksista kaikenlaista, mutta enemmän se heijastelee jo etukäteen sitä ylpeyttä ja tyytyväisyyttä, jota tuntee kun on jälleen kerran pystynyt hitusen parempaan kuin mitä etukäteen uskoi voivansa. Olen saanut salilta paljon uusia ystäviä, joista osan kanssa olemme hikoilleet yhdessä jo on-rampista alkaen. Aivan huippua on saada harjoitella eri ikäisten kanssa vierekkäin.
Salimme ohjelmointi on ilmeisesti aivan omaa A-luokkaansa. Se on suunnitelmallista, pitkäjänteistä ja kuitenkin vaihtelevaa päätellen salilla vierailevien kommenteista. Seuraavan viikon ohjelma on aina sunnuntaina valmiina ja sen myötä on helppo sovittaa harjoitukset omaan viikko-ohjelmaan. Sinun ei tarvitse kuin tulla paikalle ja keskittyä. Hetkessä työpäivän murheet unohtuvat ja tunnin jälkeen voit tyytyväisenä lähteä kotiin syömään niin kuin Ville usein wodin päätteeksi toivottaa. Kaikki valmentajamme ovat itse huipputason urheilijoita, jotka ovat aidosti kiinnostuneita meistä, jotka haluamme oppia uutta. Valmentajista jokainen on erilainen ja osaltaan se usein auttaa hoksaamaan, mikä omassa suorituksessa klikkaa kun joku neuvoo saman asian vähän eri sanoin. Helppoa valmentaminen ei ole koska crossfit vaatii urheilijalta täyden keskittymisen ja tosissaan tekeminen käy ainakin minulla usein tunteisiin. Kohdallani se tarkoittaa itsellekin yllättävää liikuttumista ja kyyneleitä. Mutta sehän ei ole valmentajan vika vaan ansio! Omaa ja muiden kehittymistä on antoisaa seurata wodconnectin avulla. Se ei ole toisten suoritusten kyttäämistä vaan vastavuoroista vertailua, jossa siirtyy monenmoista tietoa ja oppimista tapahtuu monella tasolla. Tieto skaalaamisen monista tavoista ja mahdollisuuksista myös siirtyy tätä kautta niin että jo etukäteen tietää tarvittaessa konsteja olevan paljon.
Villen ja Annan vetämällä Endurance- kurssilla opettelin pose –juoksuaskeleet ja sen jälkeen vanha harrastukseni ei ole ollut entisensä. Pääsen nykyään vähemmillä harjoituskilometreillä samaan juoksukuntoon kuin aiemmin ja ilman rasitusvammoja. Vauhtini alkaa kyllä jo hiipua, koska wodit maistuvat yleensä paremmin kuin juoksulenkit. Lisäksi nopeusominaisuudet tuntuvat heikkenevän iän myötä nopeammin kuin kestävyys.
Viime elokuusta asti olen korjannut ruokailutottumuksiani vähän paremmiksi noudattamalla Performance Diettiä Matin ohjeilla. Kohdallani se on tarkoittanut proteiinia sisältävän ruuan määrän huomattavaa lisäämistä. Se on käytännössä merkinnyt kylläistä oloa työpäivän aikana, parempia yöunia ja voimatason nousua. Lihasmassan määrä on todennäköisesti kasvanut, joka pitää tarkistaa kehonkoostumusmittauksessa ensi kerralla.
Henkilökohtaisen hyvinvointini osalta on elämässäni ollut kaksi hyvää sattumaa, kestävyysurheiluharrastuksen löytyminen ja crossfit. Näistä kummastakaan en haluaisi luopua, sillä molemmat antavat minulle hyviä keinoja hidastaa vanhenemisen mukanaan tuomaa suorituskyvyn laskua. Se tarkoittaa parempaa jaksamista työelämässä sekä monia mahdollisuuksia vapaa-aikaan. Eikä mikään voita sitä tunnetta kun ensimmäisen kerran hyppää laatikolle tai takakyykyn PR paranee kerralla 15 kg. Salilla nähdään!
Kommentoi