Anna Ollikainen

Moikka!

 

Oon Anna, yksi salimme ohjaajista.  Koulutukseltani olen ylioppilas, hotellivirkailija sekä toukokuussa valmistuin liikunnanohjaajaksi (AMK).  Olen myös urheilija. Harjoittelen tavoitteellisesti menestyäkseni lajissa pitäen mielessä pitkän tähtäimen tavoitteeni.  Kesäkuussa CrossFit on ollut arjessani  mukana  4 vuotta ja edelleen se on minulle yksi tärkeimmistä asioista elämässä. Se, miten kaikki alkoi, on jokseenkin huvittavaa. Tykkään myös uskoa siihen, että se oli (positiivinen) kohtalo.

Makasin kaverini luona pienessä darrassa edellis illan juhlien jäljiltä. Sain facebookin kautta Huttusen Villeltä viestin, jossa hän ilmoitti, että olen voittanut heidän facebookin arvonnasta paikan CrossFit Kuopion alkeiskurssille. En itte edes muistanut, että olin osallistunut arvontaan ja siinä olotilassa tilanne hieman huvitti. Päätin kuitenkin osallistua alkeiskurssille, vaikka eihän mulla ollu edes hajua mitä CrossFit on. Alkeiskurssilta minulle jäi vahvasti mieleen: Villen ja Matin rintalihakset, Empun vahva olemus (ajattelin, että haluan yhtä vahvaksi), kannustava ilmapiiri, huumori  sekä ammattitaitoinen valmennus.

Olin myyty vaikka olin rapakunnossa. Minulla ei ole aiempaa urheilutaustaa, vaikka olenkin monenlaista lajia kokeillut.  Minua jäi suuresti kalvamaan se,  miten surkea olin moneen muuhun verrattuna alkeiskurssilta.  Ajattelin, että asialle täytyy ja on voitava tehdä jotain.  Oman ”surkeuden” ärsytys sai palaamaan aina uudestaan ja uudestaan alkeiskurssin päätyttyä. Tottakai CrossFit Kuopion valmentajat ja muut harrastajat olivat myös yksi iso syy. Reilun vuoden kävin WOD:eilla (ohjattu päivänharjoitus) säännöllisesti 3-5 krt viikossa kunnes minua alkoi kiinnostamaan enemmän kilpaileminen CrossFitissä sekä ylipäätään liikunta, urheilu ja hyvinvointi. Aloin huolehtimaan itsestäni enemmän, löysin vihdoin polun itselleni ja hainkin opiskelemaan Kajaaniin liikunnan ja vapaa-ajan koulutusohjelmaan. Halusin ja haluan edelleen tehdä töitä liikunnan alalla sekä kouluttaa itseäni lisää.

Hyvin pian koulun aloittamisen jälkeen kävin CrossFit Level 1-ohjaajakoulutuksen ja aloin harjoittelemaan WOD:ien ohjausta tehden työharjoitteluni CrossFit Kuopiolla. Myöhemmin kävin lisäksi Ruotsissa CrossFit Endurance sertifikaatin sekä Saksassa CrossFit Gymnastics sertifikaatin. Olen aina tykännyt katsoa miten ihmiset liikkuvat. Esimerkiksi millainen rytmitaju, motoriikka tai kehonhallinta eri ihmisillä on. Pyrin auttamaan ohjattavia yksilöllisesti. Jollekkin henkilölle sanallinen neuvo riittää, kun taas jollekkin henkilölle oma esimerkki auttaa luomaan mielikuvan. On niitäkin henkilöitä, joille kosketus tai konkreettisesti asentoon siirtäminen on tärkeää  oman vartalon asennon hahmottamiseen. Erityistä mielihyvää tuo työn tekeminen motivoituneiden ihmisten kanssa ja  se, että omalla tekemisellä sekä sanoilla pystyt inspiroimaan muita, kun motivaatio on kadoksissa. Parasta antia tässä työssä on se, kun asiakkaat ylittävät itsensä ja odotuksensa, onnistuvat tavoitteissaan,  joiden eteen on paiskittu töitä  ja ovat vilpittömän onnellisia niistä. Esimerkiksi vähän aikaa sitten olin yhtä hymyä, kun asiakkaat tulivat minun omien treenien aikana kertomaan, kuinka he ovat tällä viikolla vihdoin saaneet 20kpl tuplanaruhyppyjä putkeen..  #KERTAKAIKKIAAN !

Olen kiitollinen, että kohtalo pukkasi minut tälle tielle ja siitä, että Ville otti minut vastaan. Oon tavannut ja tutustunut matkan aikana huikeisiin ihmisiin niin kotona, kuin maailmallakin. Osasta on tullut minulle erittäin tärkeitä ja merkityksellisiä ihmisiä. Olen oppinut mielettömän paljon alasta, lajista sekä itsestäni, eikä se tähän lopu. Olen kehittynyt myös urheilijana tämän ympäristön ansiosta niin paljon, etten olisi sitä aloittaessani vuonna 2013 uskonut. Olen toki tehnyt sen eteen kovasti töitä eikä mikään ole tullut ilmaiseksi.  Koko tapahtumaketjun myötä olen omaksunut kasvun asenteen, mikä tarkoittaa mm. sitä, että epäonnistuminen ei määrittele arvoasi vaan se kertoo siitä, että siellä on tilaa kasvaa. Haluan välittää tätä oivallusta muille. Nähdään salilla!