Sari Kirjavainen

Ajanvarauskalenteri

img_3427

Moikka,

Olen Sari, 36v. lähihoitaja. Minulla on 14-, 12- ja 7 -vuotiaat tyttäret, mies, koira ja 2 kissaa.

Työskentelen Petosella päiväkodissa lastenhoitajana. Nautin työstäni suunnattomasti, samoin perheeni seura tekee minut onnelliseksi, useimmiten. 😀 CrossFit -harrastus sen sijaan muutti elämäni suunnan. Olen siitä kiitollinen.

Olen aina ollut urheilullinen ja harrastanut jotain. Aivan pienenä telinevoimistelua, yleisurheilua ja ratsastamista joka jatkui aikuisena. Myöhemmin pelasin joitakin vuosia Kuopiossa KMF:ssa ja Orimattilan Pedoissa jalkapalloa.

Elämä ei ole ollut yhtä suoraa pitkää tietä, vaan matkassa on ollut isojakin mutkia ja mäkiä. Mutta, vaikka elämä on heitellyt, niin aina olen yrittänyt jotenkin liikkua, esimerkiksi, kun jalkapallon pelaaminen KMF:ssa oli loppunut ja asuin jo omassa kodissa, niin krapulapäivien välissä pakotin kämppikset lenkkipolulle juoksemaan ja tekemään vatsoja Männistön metsiin. Ja heti, kun oltiin kämpille raahauduttu, voitiin sytyttää tupakat ja sanoa että, ”hemmetti, kun oltiin reippaita”. Ikävä kyllä siihen aikaan – elettiin vuosituhannen vaihdetta – krapulat ja röökit oli tulleet tutuksi jo pitkän aikaa ja elämä oli menossa aikamoista alamäkeä. Onnekseni tapasin mieheni. Vaihdoin kaupunkia, jalkapallon pelaaminen jatkui ja tutustuin myös kuntonyrkkeilyyn. Kunnes taas elämä heitteli. Tällä kertaa takaisin Kuopioon. Aloitin kuntonyrkkeilyn, jossa tutustuin Sanniin, yhteen elämäni tärkeimmistä ihmisistä.

img_3377

Sanni olikin se, joka houkutteli minut mukaan CrossFit:iin. Sanni kävi ensin On-Rampin ja minä perästä, olisiko ollut On-Ramp #3. Sitä ennen olimme tehneet samantapaisia harjoituksia nyrkkeilytreeneissä. Sanni oli innoissaan, minä vähemmän. Varsinkin ensimmäisen On-Ramp -kerran jälkeen. Paikat oli niin kipeet, ettei paskalle taipunut ja ajatuksetkin oli silleen, että ei v*ittu. Niin vain taistelin alkeiskurssin läpi ja sillä tiellä ollaan.

Valmentajat ovat aivan omaa luokkaansa CrossFit Kuopiossa. He ovat ammattitaitoisia, innokkaita ja valmiita antamaan tukensa ja apunsa. Aivan älyttömän suuri kiitos teille kaikille, te annatte uskoa silloin, kun itseltä se on kateissa!

Näiden neljän vuoden aikana on tullut naurettua, itkettyä, huudettua ja kiroiltua (anteeksi) niin ilosta, pettymyksestä, kivusta kuin onnistumisistakin. Paljon hikeä ja verta vuodatettu. Ja kaikki tämä yhdessä, toisten saman henkisten tyyppien kanssa. Tämä meidän yhteisömme on ainutlaatuinen. Olen ylpeä, että saan kuulua tähän joukkoon.

Kehitystä on tapahtunut paljonkin näiden vuosien aikana: voimaa on tullut, liikkuvuus ja kunto on parantunut ja taidot kehittyneet. Kiloja on lähtenyt ja lihasta tullut tilalle. Pääkopassa on kuitenkin tapahtunut tärkeimmät muutokset.

Parin viimeisen vuoden aikana olen oppinut tuntemaan kroppaani ja ajatuksenjuoksuani paremmin. Johtuen osaksi siitä, että löysäsin tahtia. Opettelin sanomaan ei. Nyt olen tyytyväinen siihen, missä olen. Voin keskittyä niihin asioihin, mihin todella haluan, en höntsäile siellä sun täällä, milloin tallilla, kehässä tai futiskentällä pohtien, missä piti olla seuraavaksi. En ole enää koko ajan väsynyt ja uupumispisteessä. Nukun nyt hyvin, syön suurimmaksi osaksi terveellisesti, pidän lepopäiviä, kun siltä tuntuu, kehitystä tapahtuu ja tulokset paranee, olen paljon vähemmän kipeänä, kuin aikaisemmin, jaksan haastavaa työtäni hyvin ja kotonakin jaksan pistää teineille kampoihin. =) Ja näyttäisi siltä, että CrossFit -kärpänen on puraissut jälkikasvuakin! CrossFit:llä on ollut iso vaikutus ihan arkiseen elämääni.

On kyllä huikea treenivuosi takana ja tavoitteet on ensi vuodellekin mietitty. Tästä on hyvä jatkaa!

Tsemppiä kaikille ensi vuoteen! Treenatkaa ja eläkää, mutta muistakaa kuunnella itseänne!

Sari

img_3381

Jaa artikkeli

Kommentoi

*