Heippa! Olen Elisa, 22-vuotias farmasian opiskelija. Kuopioon olen eksynyt kaukaa länsirannikolta, pieneltä kylältä nimeltä Kalanti.
Perheeni on hyvin urheilullinen ja tätä kautta olen koko lapsuuteni harrastanut paljon urheilua; hiihtoa, suunnistusta, yleisurheilua, koripalloa, balettia sekä ratsastusta. Tämän lisäksi maatilan tyttönä olen pienestä pitäen tehnyt erilaisia maatilan töitä. Tekemisestä ei siis ole ollut puutetta. Pikkuhiljaa muut harrastukset kuitenkin väistyivät tieltä, kun kouluratsastuksessa tavoitteeni nousivat. Siitä tuli ”se mun juttu”, tai ainakin luulin niin. Muuta elämää hevosten ja koulun ohella ei mulla käytännössä ollut.
Lukioikäisenä yksi valmentajistani oli tanskalainen. Tanskassa tulikin sitten vietettyä kaikki mahdolliset lomat, pidennetyistä viikonlopuista kesälomiin. Suurella 700 hevosen myyntitallilla töitä riitti ja ratsastaa piti niin monta hevosta, kun päivän aikana ehti. Työpäivät kestivät keskimäärin sen 12 tuntia. Pikkuhiljaa aloin miettiä ratsastuksen roolia elämässäni. Mitä tahdoin siinä saavuttaa ja halusinko todella tehdä tätä, vai olinko vain ajautunut tähän elämäntapaan. Olin aikeissa pitää välivuoden lukiosta ja jäädä Tanskaan töihin sekä valmentautumaan, mutta lopulta päätin palata Suomeen. Suomessa mulla ei ollut kuin yksi hevonen ratsastettavana päivässä, ja tuntui, että senkään kanssa ei ollut kiinnostusta treenata kunnolla. Myöhemmin hevoseni alkoi myös oireilemaan. Eläinlääkärissä selvisi, että hevosen selkänikamat eivät olleet kunnossa ja se ei tulisi enää ikinä liikkumaan normaalisti. Tässä vaiheessa päätin, että ratsastus saa jäädä. Tai ainakin tavoitteellinen ratsastus. Myös lukioni tuli päätökseen ja muutto Kuopioon tapahtui kesän jälkeen vuonna 2014.
Pari vuotta mietin, että mitä sitä keksisi. Ratsastuksen lopettamista en ollut katunut päivääkään, enkä ikävöinyt hevosten pariin. Kuntosalille mulla oli kortti, mutta siellä tuli käytyä noin kerran kuukaudessa. Kävin siellä, koska oli pakko tehdä jotain. Tuntui, että joka ikinen siellä kyttää, että mitä tuo tyttö touhuaa, koska en yhtään tiennyt mitä siellä kuuluu tehdä. En myöskään kokenut salilla käymisen jälkeen, että olisin antanut kaikkeni tai edes käynyt urheilemassa. Urheilun tuoma hyvä mieli jäi kokonaan saamatta. Spinning-tunneilla kävin innokkaammin ja pidin siitä, kun sai polkea niin kovaa kuin itse jaksaa painaa. Pidemmän päälle sekin oli kuitenkin yksitoikkoista. Sohvalla tuli vietettyä enemmän tunteja kuin ikinä ennen elämäni aikana, ja se sai mielialani alas. CrossFit:istä olin kuullut hyvältä kaveriltani jo ennen Kuopioon muuttoa ja sen aloittaminen kävikin monesti mielessä. Tuntui kuitenkin ylitsepääsemättömän rohkealta ilmoittautua alkeiskurssille. En minä sinne On-Rampille uskaltaisi mennä. Enhän mä jaksanut nostaa penkistä edes tankoa. Voimatasot olivat heikot. Olin myös kuullut, miten suuri osa painonnosto on CrossFit:iä. Ja siitähän mä en pitäisi ollenkaan, tai tässä vaiheessa ainakin kuvittelin niin.
2016 kesällä olin sitten juurikin tämän CrossFit:iä harrastavan kaverini kanssa juoksemassa portaita Turussa. Ihailin, kuinka innostuneesti hän puhui harrastuksestaan ja kuinka hyvässä kunnossa hän oli. Samana iltana vihdoin ilmoittauduin On-Rampille Turun salille, kaverini ”pienen” kannustuksen siivittämänä. Ja siitä sitten alkoikin kuukauden kestävä jännitys ennen ensimmäistä tuntia. Jännitys loppui kuitenkin heti, kun ensimmäinen tunti alkoi. Ja se olikin sitten menoa. Päivääkään en ole tämän jälkeen ollut miettimättä tätä harrastusta.
Jännittävin vaihe koitti kesän jälkeen. Palasin Kuopioon ja piti mennä uudelle salille, aivan yksin. On-Ramp kurssilla sentään kaikki olivat toisilleen tuntemattomia ja jokainen oli aivan yhtä hukassa. Kun pääsin sisälle CrossFit Kuopion salille, vastaanotto oli aivan ihana. Salilla urheileva tyttö huomasi heti, että olin uusi ja esitteli minulle paikat. Myös tuntia pitävät valmentajat tulivat heti esittäytymään ja kysymään minusta. Olin aivan otettu. Tunsin heti olevani osa tätä yhteisöä.
Crossfit-harrastus on ollut osa elämääni nyt siis 1,5 vuotta. En ole ikinä tykännyt mistään harrastuksesta yhtä intohimoisesti. Puhun siitä paljon (anteeksi siitä kavereilleni sekä perheelleni), mietin sitä paljon ja olen kiitollinen, miten paljon iloa se on tuonut elämääni. Se ei ole mulle vaan harrastus. Se on kasvattanut mua myös ihmisenä suunnattomasti. Olen aina ollut ujo, etenkin uusia ihmisiä kohdatessani. Koen, että CrossFit:in yhteisöllisyys on kasvattanut minua tässäkin elämän osa-alueessa. Yhteisöllisyys harrastuksessa (ja etenkin Kuopion salilla) on aivan ainutlaatuista. Harrastuksen lisäksi olen saanut monta hyvää, ihanaa ystävää.
Voimatasot ovat myös nousseet harrastuksen aikana enemmän kuin olisin osannut kuvitella. Pitkälle on tultu siitä, mitä harrastuksen alussa olin. Urheilutaustaa minulla kuitenkin on ennestään, joka on varmasti osaltaan auttanut kehittymisessä. Harrastuksen tuoma kehitys on yksi suuri syy, miksi olen niin koukussa CrossFit:iin. Lisäksi myös pidän lajin kokonaisvaltaisuudesta. Pidän siitä, kuinka rankan treenin jälkeen tunnen, että olen antanut kaikkeni. Silloin mulla on voittajafiilis. Olen myös oppinut pitämään painonnostosta, josta en ikinä olisi kuvitellut pitäväni. Sehän on aivan parasta, kun saa nostettua uuden ennätyksen ja huomaa taas kehittyneensä.
Salilla käyminen on myös helppoa, koska ei itse tarvitse miettiä ohjelmointia. Ne on luotu valmiiksi meitä varten. CrossFit harrastuksena mahdollistaa sen, että minulle jää aikaa opiskeluun sekä muuhun vapaa-aikaan. Se tuo hyvää vastapainoa opiskelulle. Meidän salin valmentajat ovat myös selvästi täysillä mukana harrastuksessamme ja innoissaan kehityksestämme. Olen kiitollinen siitä, miten hyvään yhteisöön olen päässyt. Arvostan todella sitä, miten hienosti valmentajat ottavat salilla jokaisen ihmisen yksilönä huomioon. Samalla tunnilla meitä urheilijoita on monia eri tasoisia, mutta kaikille löydetään se sopiva tapa suorittaa päivän treeni. Valmentajiltamme uskaltaa myös kysyä apua ihan mihin asiaan tahansa. Urheilun lisäksi valmentajat korostavat kokonaisvaltaista hyvinvointia. Haluan sanoa suuret kiitokset koko CrossFit Kuopion valmentajaporukalle, parempia valmentajia en olisi voinut toivoa.
Nyt mä uskon, että olen löytänyt sen mun jutun. Ja kaiken lisäksi parhaan mahdollisen salin harrastaa sitä.
Kommentoi